Monrepos historia

Viipurin Monrepos'n puisto sai vakaan vanhan Väinämöisen, tietäjä iänikuisen patsaan takaisin 2. kesäkuuta 2007. Puiston luoteisnurkkaan pystytettiin ensimmäinen Väinämöistä esittänyt patsas jo 1830-luvulla. Toinen, neljäkymmentä vuotta myöhemmin pystytetty Väinämöinen katosi neuvostovallan aikana 1941. Nyt, vuonna 2007, on Kalevalan sankari palannut paikalleen, kun pietarilainen Konstantin Bobkov sai toteutettua meitä suomalaisiakin ilahduttavan haaveensa. Patsaan paljastustilaisuutta 2.6.2007 kunnioittivat läsnäolollaan taivaalta paistaneen auringon lisäksi mm. Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto, vararehtori Mauno Kosonen ja konsuli Leena Liski Suomen Pietarin pääkonsulaatista. Suomalaisia edusti myös ryhmä Pro Monrepos -yhdistyksen hallituksen edustajia

Vuoteen 1941 paikalla sijainnut Johannes Takasen Väinämöinen oli Konstantin Bobkovin teoksen esikuvana, mutta uusi patsas ei ole vanhan kopio. Takasen sinkistä tehdystä Väinämöis-patsaasta ei ole säilynyt tarkkoja tietoja, joten Konstantin Bobkov joutui tukeutumaan rekonstruktiota tehdessään valokuviin. Hän on varannut itselleen taiteilijan vapauden ja vaihtanut Väinämöiselle tuohivirsut jalkaan. Aiemmassa patsaassa Väinämöisen jalkineina olivat matalat kengät.

Konstantin Bobkov on ikihyviksi ihastunut Monrepos'n puistoon ja halusi, että Väinämöinen palaa paikalleen suuren luonnonkiven päälle puiston luoteisnurkkaan. Haaveen toteuttaminen oli suuren työn takana, sillä rahoituksen järjestäminen oli hankalaa. Pro Monrepos yhdistys yritti parhaansa mukaan tukea patsashanketta, mutta tulokset jäivät laihaksi.

Patsaan paikka on 1800-luvun alkupuolella valittu upeasti: taustana jylhä graniittinen kalliojyrkänne, edessä meri. Kivinen maasto ja kaukainen sijainti puiston luoteisnurkassa loi omat haasteensa painavan patsaan pystytykselle: isoja koneita ei voinut käyttää. Toivoa sopii, ettei Bobkovin uusi Väinämöinen joudu ilkivallan uhriksi kuten ensimmäinen edeltäjänsä, tanskalaisen kuvanveistäjä Gotthelf Borupin teos vuonna 1871. Onneksi taiteilija on valinnut materiaaliksi kestävän, mutta kauniin valkoisen graniittibetonin.

Onnistuneen siltaprojektin innoittamana päätettiin vuodenvaihteessa 1999 esittää Park Monrepolle uusi työprojekti, Neptunuksen temppeli. Alustaviin rakennustöihin päästiin keväällä 1999. Temppelin piirustukset laati vanhojen valokuvien perusteella arkkitehti Lauri Tiihonen ja esirakentaminen tapahtui Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
Perustukset vanhan ja 1950-luvun lopulla puretun temppelin paikalle teki Park Monrepo, ja itse pystytystyö alkoi elokuun puolenvälin jälkeen. Kaikki rakennustarvikkeet ja työvoima tuli Suomesta, ja kahden viikon uurastuksen jälkeen temppeli oli valmis yhtä hohtavan valkeana kuin parhaimpina päivinään.

Juhlalliset ja näyttävät vihkiäiset pidettiin syyskuussa, ja niihin osallistui myös kreivi Peter von der Pahlen, kartanon viimeisen omistajan poika. Valmistuttuaan temppeli saavutti nykyviipurilaisten suuren suosion mm. hääkuvien ottopaikkana.

Vuonna 2001 tamperelaiset rakensivat toisen kaarisillan, jonka konstruktio perustui vanhoihin valokuviin. Nykytekniikkaa hyödyntäen kaarisilta sai saman ulkonäön, jollainen se oli noin sata vuotta sitten.

Kesällä 2003 pystytettiin taas Tampereen ammattikoulun toteuttamana teekatos rantakalliolle vanhojen kiviperustusten päälle. Kuusikulmainen rakennelma tehtiin vanhan valokuvan mallin mukaiseksi. Kaarisillan ja teekatoksen suunnitteli insinööriopiskelija Olli Kolkka Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Insinööriopiskelijat Minna Arola ja Jarno Oravasaari Tampereen ammattikorkeakoululta palkittiin 14.05.2002 ammattikorkeakoulujen Thesis-tutkintotyökilpailussa Monrepos’n alueella olevan Ludwigsburgin hautalinnan kunnostamista koskevasta suunnitelmasta.

Tämän suunnitelman pohjalta oli tarkoitus kunnostaa rappeutunut Ludwigsburg yhdessä Park Monrepon ja suomalaisten opiskelijoiden kanssa kesällä 2003. Projekti kariutui suomalaisten ja venäläisten rakennusaikataulujen yhteensovittamisvaikeuksiin.

Puisto rakennelmineen ja siltoineen on nykyisin viipurilaisten ilon aihe ja arvostettu käyntikohde. Silti ei ilkivallaltakaan ole voitu välttyä. Kaarisiltojen koristepalloja on irroteltu, seiniin piirretty ja onpa teekatoksen lattian keskelle sytytetty nuotioitakin.

Aktiivinen toiminta Monrepos'sa ei olisi ollut mahdollista ilman hyvää yhteistyöhenkeä Park Monrepon kanssa ja monien liikelaitosten, säätiöiden ja Suomen valtiovallan antamaa rahallista tukea ja myötämielistä suhtautumista yhteistyöhankkeita kohtaan.

Suurimmat kiitokset ansaitsevat Pro Monrepos ry:n jäsenet, jotka yli kymmenen vuoden väsymättömällä ja vapaaehtoisella työpanoksella ovat saavuttaneet uskomattomia tuloksia. Kaikki tämä on innostanut konkreettisesti meitä suomalaisia suunnittelemaan edelleen Monrepos'n aluetta yhdessä venäläisen organisaation ja yhteistyökumppaneittemme kanssa

Park Monrepon alueelta löytyi 1980-luvun lopulla, vuonna 1927 pystytetyn itsenäisyyspatsaan leijona, jonka oli veistänyt Gunnar Finne. Patsas oli Tervaniemen puistossa samalla paikalla, missä nyt seisoo Pietari Suuren patsas. Rikkoutunut leijonapatsas oli tuotu puiston alueelle sotien jälkeen. Patsas asennettiin Park Monrepon luonnonpuistomuseon toimistorakennuksen edustalle 2000-luvun alussa, suunnilleen samoihin aikoihin, kun Monrepos’sta löytyi myös Emil Halosen veistämä naishahmo, joka oli ollut Lallukan rakennuksen aitakoristeena.